Sunday 10 May 2015

Sunnuntain sekametelisopan hämmennystä

Ajattelin, että voisin ottaa tavoitteekseni tehdä joka sunnuntai höpöttelypostauksen. Kun muuten tänne blogiini tulee vain lähinnä niitä asukuvia. Tai jos edes joka toinen sunnuntai saisin aikaiseksi tällaisen tehtyä. Tai edes kerran kuukaudessa. Heh. No joo, asiaan!

Tänään heräsin jo kukonlaulun aikaan (eli minulle tämä tarkoittaa heräämistä kello yhdeksän maissa), sillä olin sopinut meneväni kahden ystäväni kanssa kuvailemaan. Laittauduttuani nätiksi suuntasimme nokkamme kohti jotain vanhaa puistoa Porvoossa (meikäläisellä taas faktat kunnossa), jossa otimme osan kuvista. Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja oli melko lämminkin. Hirmuisen kova tuuli vain pilasi kaiken, kuten esimerkiksi hiukseni. Laitan kenties muutamia onnistuneimpia otoksia omaan postaukseensa.


Ellan ottama kuva.





Pari tuntia vierähti jutellessa ja ottaessa kuvia. Oli kyllä niin perhanan kauniit maisemat! Olen Porvoossa asunut suurimman osan elämästäni ja silti en ole koskaan tuolla käynyt, öh!?

Tulin hetkeksi kotiin juomaan ja syömään, mutta pian lähdinkin jo hakemaan itselleni ruokaa. Sushia, ahh! Olen aika varma, että voisin elää syömällä pelkkää sushia. Olen myös huomannut jääneeni koukkuun syömäpuikoilla syömiseen: se vaan tuntuu jotenkin niin paljon helpommalta, kuin haarukan ja veitsen kanssa sählääminen. Tykkään usein kotona syödä syömäpuikoilla.


 Yksi juttu unohtui: wasabi! Argh! Ei kyllä maistunut yhtä hyvälle kuin yleensä.

Päivän toinen asu! Ennen kuin lähdin hakemaan sushiannostani vaihdoin vaatteet vähän rennompiin ja laitoin hiukset kiinni. Tuuli oli tosiaan niin kova, että hiusten auki pitäminen oli järjetöntä.


Minun käsitykseni rennosta asukokonaisuudesta. Ja laatu on ainakin 6/5.


Eilen piipahdin Helsingissä ja mukaan tarttui kolme kivaa juttua. 40/50-luvun tyyliset kengät ja pinkin villatakin ostin Kaivarin Kanuunasta (jonotettuani kassalle varmaankin vartin ajan, kyseessä selkeästi suosittu kirppis!) ja kukkahameen Frida Marinasta. Ehdin käväistä myös Jätkäsaaren vintagetapahtumassa, mutten viihtynyt siellä tuntia kauempaa yksikseni. Vaikka meininki olikin aivan mahtava! 




Nämä ovat muuten myös ehkä maailman mukavimmat kengät!

Olen viikonlopun ajan kriiseillyt myös abivuoteni lukujärjestyksen parissa. Se vaatii vielä vähän hienosäätöä. Ja näistä töherryksistä ei saa varmaan kukaan muu selvää, paitsi minä, heh! En haluaisi ottaa noita psykologian ja historian kursseja (en ole kumpaakaan ainetta kirjoittamassa), mutta kaksi "turhaa kurssia" pitäisi ottaa jotta saisin kurssimäärän täyteen. Ja nuo kurssit ovat ainoat, jotka sopisivat lukujärjestykseeni. En haluaisi nyt hyppytunteja, kun tähän mennessä minulla ei ole ollut yhtäkään hyppytuntia missään jaksossa. Möh.


Aloin myös muutama päivä sitten lukea uudelleen tällaista kirjasarjaa, tällä kertaa englanniksi:


Miss Liida Inez

4 comments:

  1. Kaunis päivän asu, ja mukavaa että on ilmoja pidellyt sielläkin. Eilen erehdyin luulemaan, että saadaan nauttia kauniista säästä kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Kaupassa käynnin jälkeen olikin sitten koko päivän pilvistä ja huono, tuulinen sää. Tänään oli onneksi mukavan lämmintä ja aurinkoista. ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :> Tässä on kyllä sää tosiaan vaihdellut melkoiseen tahtiin, aamulla saattaa herätä auringonpaisteeseen, mutta päivällä alkaakin sataa vettä kuin saavista kaatamalla. Näin ainakin täällä!

      Delete
  2. Sushi! I love sushi

    https://matchamilady.wordpress.com/

    ReplyDelete