Friday 10 April 2015

OOTD: Million roses

Ette uskokaan, miten vaikeaa on aina keksiä joku nimitys päivän asulle! Päätin kuitenkin jatkaa tätä luovaa linjaa, eli asujeni nimeämistä, koska se näyttää mielestäni kivalle. Heh. Eilisen päivän asu sai siis nimityksensä Alla Pugachevan legendaarisesta kappaleesta. Se on oikeastaan aika haikea kappale, kun keskittyy sen kuuntelemiseen tai lukee kappaleen lyriikoita.


Mutta nyt ei olla surullisia tai haikeita! Kevät tuli taas, jee! Ilmeisesti olen nyt hurahtanut kukkakuosiin, joten sillä mennään. Näissä kuvissa mekon alla on myös se paljon hehkuttamani tyllialushame. Ihan hyvin se on toistaiseksi pysynyt muhkeana, vaikka aluksi pelottikin istua se päällä. Säilytän sitä henkarissa seinälläni. Kyllä, seinälläni. Kun ei se mahdu muuallekaan. Tai tokihan se mahtuisi vaatekaappiini, mutten halua änkeä sitä sinne. Ja onhan se ihan hauskan näköinen tuossa seinällä!


Näytän siltä, että yrittäisin vääntää jotain tosi coolia ilmettä epäonnistuen täydellisesti, mutta oikeasti aurinko paistoi suoraan silmiini. Hymyilin kivun läpi.



Tällaista ensemblea tällä kertaa. Mekko on ostettu Ansasta (Helsinki) ja se maksoi vaivaiset kolmekymppiä! Minusta varsin edullinen hinta näin upealle mekolle, joka näyttää siltä kuin olisi 50-luvulta peräisin: tosin olen aika varma että tämä mekkonen on oikeasti 80-luvulta peräisin ja tehty 50-luvun tyyliin. Yleensähän aidot 50-luvun mekot maksavat päälle 100 euroa (ei, en omista yhtäkään, liian kallista omaan makuuni). Tosin ylioppilasjuhliani varten aion varmaan ostaa sellaisen ja se saa maksaakin arkimekkoa enemmän ihan luvan kanssa. Hih, ihanaa päästä taas pukuostoksille! Vanhojenmekkoni kanssa kävi vähän hullusti, kun se löytyi jo heti ensimmäisestä kaupasta ja oli kolmas mekko, jota kokeilin. En siis oikein ehtinyt kokeilla kaikkia erilaisia mekkoihanuuksia. Voisinkin muuten joskus tulevaisuudessa tehdä jonkun postauksen vanhoistani. Vaikka eipä niistä nyt hirveästi olekaan kerrottavaa. Ei se ehkä niin ihmeellinen kokemus sitten ollutkaan, kuin olin etukäteen kuvitellut. En minä varsinaisesti kadu päätöstäni tanssia, mutta no jaa, olisin varmaankin säästynyt pahimmalta stressiltä jos olisin skipannut koko homman. Mutta tämä onkin jo ihan oma aiheensa!




Takkikin vaihtui jo kevyempään. Vähän vilpoinen kyllä tuli, mutta onneksi kotoani kävelee koululleni tasan viisi minuuttia! Periaatteessa voisin siis juosta kotoani koululle ilman takkiakin, mutten ihan viitsi! "Virallinen" kevättakkini on tällä hetkellä lyhennyksessä, joten tämä saa nyt toistaiseksi kelvata. Kiinni tuota ei voi laittaa, sillä olen ilmeisesti kerännyt jonkun verran lisäkiloja neljän vuoden aikana... Muistaakseni ostin tuon joskus 14-vuotiaana. Heh, no, sellaista se on. Mites se sanonta meneekään, ihmiset eivät liho, vaan vaatteet pienenevät? Kannatan!

You wouldn't believe how hard it actually is to come up with a name for the outfit! Yesterday's outfit was named after Alla Pugacheva's legendary hit song, which is actually pretty damn sad song.

But we shall not be sad today! Spring is here again, yay! I really love this dress you can see in this post: it was both affordable and oh so pretty and oh so 50s! I also changed my coat from my winter coat to spring coat, though this one is a bit too small for me... I guess I have gained some weight in four years, heh. At least I think I bought this about for years ago. But hey, we have a saying at least here in Finland, that the people don't gain weight, the clothes get smaller! I agree!

 Miss Liida Inez

10 comments:

  1. Ihan mielettömän ihana mekko, kangas ja kaulus! Sopii sinun omille väreille hyvin. Oon kateellinen. Sanoiko myyjä että se on 80-luvuta? Sillä minusta kangas ainakin näyttää aidolta 50s kankaalta, tosin varma en ole.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Itsekin tykkään hirmuisesti, tulee varmasti olemaan useasti päällä kesällä :) Tässä kesän lähestyessä tullessa huomaa taas kaipaavansa vähän väriä ylleen! Ja ei, myyjä ei sanonut mitään, itse vain ajattelin että voisi olla 70- tai 80-luvulta tää mekko, koska oli kumman alhainen hinta! Jos kyseessä on aito 50-luvun mekko, niin sitten on kyllä pakko sanoa, että melkoisen löydön olen tehnyt (vaikka itse sanonkin :'D)! Tosiaan, lähes kaikki 50-luvun mekot joihin minä olen törmännyt maksavat harmittavan paljon, yli 100 euroa yleensä. Tiedä sitä sitten! Mekossa kun ei ole mitään muita lappujakaan, paitsi koko. Mysteerimekko.

      Delete
  2. Oi, on kyllä tosi kaunis kangas! :) Oletko koskaan katsonut mekkoja eBaysta tai etsystä? Niistä olen löytänyt ihan edullisia mekkoja, ja koska myyjät ilmoittavat mitat, niin ovat istuneet hyvin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin kyllä on! Kiitos :) eBaysta olen katsellut mekkoja useaankin otteeseen ja nähnyt vaikka mitä (edullisia) ihanuuksia, mutta olen niin surkea tekniikan kanssa, etten osaa tilata netistä... tai no, varmaan osaisin, mutten uskalla! Vierastan vaan jotenkin sitä nettishoppailua niin paljon!

      Delete
  3. Tuo mekko on todella kaunis, ihan kateellisena täältä katson :) Istuu nätisti ja asukokonaisuuskin on kaunis.
    Ja luulen että seinä on oikeen hyvä paikka tyllihameen säilyttämiseen. Kyllä niissä kehtaa ihan hyvin istua, kunhan katsoo ettei kurttaa tarkoituksella pyllyn alle ja istu sitten päälle :D Vähän vaatii huolittelua vain ja automatkat ne vasta mukavia onkin tyllit sylissä.

    Täällä maksoi aito 50-luvun mekko n. 60€ joten tuo sinun saattaa hyvinkin olla aito. Ihan jokaisessa vintagekaupassa ei pyydetä älyttömiä hintoja.
    On kyllä huomattavan kaunis verrattuna siihen hirveään pöytäliina+mummolan verhot röyhelöyksilöön, jonka löysin täältä kirpparilta ja jossa se taitaa edelleenkin olla :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, kiitos paljon! :> Joo, meikäläisellä kyllä kunnon sähläykset kun istun koulussa alas, kun varmistelen ettei tylli vaan jää tyhmästi takamuksen alle :'D Autossa istumistakin on tullut jo testattua tyllin kanssa!

      Huhheijaa, missä ihmeessä myydään 50-luvun mekkoja 60 eurolla!!!?? HALUAN SINNE HETI VÄLITTÖMÄSTI NYT. Käyn shoppailemassa lähinnä Helsingissä ja täällä Porvoossa Doris & Duke -nimisessä vintageliikkeessä ja niissä kyllä kaikki 50-luvun mekot ovat vähintään 80 euroa :( Tosin joissakin liikkeissä myyjät tuntevat minut jo sen verran hyvin, että parhaimmillaan olen saanut tingittyä 15 euroa pois yhdestä 50-luvun jakusta! :D

      Ja heh, joskus kyllä näkee myynnissä mitä erikoisimpia vaatekappaleita ja voi vain miettiä, että kuka ihme tuotakin on pitänyt päällään... :D

      Delete
  4. This dress is really lovely!
    Ha, we have the same saying in Germany about clothes that get smaller ... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much gorgeous! And oh yes, that saying is great! I always use it :'D

      Delete
  5. Upea asu jälleen :) minä olen löytänyt monta 50-luvun mekkoa ihan normikirpputoreilta muutaman euron hintaan, niissä kun ei myyjät aina arvoa tunne vaikka mekko olisi erittäin hyvässä kunnossa. Suosittelen koluamaan myös niitä, silmä alkaa kyllä nopeasti erottaa vintagen muiden vaatteiden seasta, materiaalit ja valmistustavat ovat kuitenkin erilaisia.
    ja minä suosittelen säilyttämään alushametta hyllyllä, hengarissa se hyvin nopeasti menettää muhkeutensa koska tylli painuu siinä alas painon vuoksi. Hieno sisusruselementti se on mutta jos ei tärkillä halua läträtä niin hyllyllä säilytys pitää sen paremmin muodossaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. KAUHISTUS! Olen unohtanut vastata tähän viestiin! No mutta nyt vastaan! :D

      Itse en ole vielä harmikseni törmännyt vintagemekkoihin kirpputoreilla, paitsi muutamiin aika järkyttäviin... tai sellaisiin, että ne varmasti näyttäisivät upeilta, jos jaksaisi vähän korjailla niitä :D Ja tuo on kyllä totta, vaihdoin äskettäin alushameen säilytyspaikan hyllyyn (raivattuani sille ensin tilaa, heh!), kun huomasin tuon saman ilmiön.

      Delete