Sunday 20 September 2015

OOTD: Autumn colours

Hei vaan pitkästä aikaa! Syy poissaolooni ovat olleet ylioppilaskirjoitukset. Ruotsin yo-koe oli ja meni, uskonnon on vielä edessä ensi viikon perjantaina. Mutta luettuani kirjastossa eilen lähes kuusi tuntia ja kotona kolme tuntia (olisin ollut pidempäänkin kirjastossa, kun saan siellä luettua paremmin, mutta sehän meni jo 15 kiinni + samaan pöytään kanssani istui tuntematon, introvertin painajainen!), ajattelin nyt tehdä uuden postauksen, kun kiva asukin on tyystin esittelemättä täällä blogin puolella!


Nyt on kuulkaa syksyinen värimaailma tässä asussa, mutta onhan se syksykin täällä nyt virallisesti. Ja minä tykkäsin tästä asusta ihan hirmuisesti (vaikka itse sanonkin!)! Hameen olen ostanut kirpputorilta, kuten myös kengät, baskerin ja tuon paidankin. Bleiseri on H&M:ltä ja tuo minilaukku on äitini, hän sai sen lahjaksi 80-luvulla. Olen ominut sen itselleni, sillä äitini ei ole käyttänyt sitä varmaan sitten 80-luvun, heh. Tuo laukku on niin hirmuisen kätevä, kun sinne mahtuu juuri rahat, kännykkä ja vielä mahdollisesti esimerkiksi huulipuna. Otan sen usein mukaani, jos piipahdan kaupungilla (kuten näissä kuvissa) tai menen kaverille.


Jos nyt jonkinlaisen analyysin annan ruotsin yo-kokeesta, niin ei kyllä mennyt ihan nappiin minun kohdallani. Koe oli melko vaikea verrattuna preleihin (teimme prelinä viime kevään ruotsin yo-kokeen, eli sen tuoreimman) ja sain siitä vahvan M:män. Katsoin heti perjantaina YTL:län sivuilta hyvän vastauksen piirteet ja laskujeni mukaan pisteitä olisi tulossa 130 kuuntelu mukaan laskettuna. Viime vuosina M:män raja on ollut siinä 180 paikkeilla, eli minun pitäisi saada vielä aineistani reilut 50 pistettä, jotta minulla olisi mahdollisuudet M:mään (maksimipistemäärä on 99). Kaikki riippuu nyt siis aineistani ja pisterajoista, joiden on kyllä ennustettu vähän laskevan. Olen toivekas, sillä yleensä olen saanut lyhyestä ja pitkästä aineesta yhteensä reilut 70 pistettä, mutta nyt ei jäänyt kovin hyvät fiilikset aineistakaan... Ihan vain valottaakseni tilannetta, kokeessa olisi pitänyt mm. tietää mikä on ruotsiksi turvatyyny. Krockkudde. Kokeessa oli myös yhdeksän luetunymmärtämistä (ikinä ennen niitä ei ole ollut noin paljoa, enintään viisi on ollut) ja kaksi niistä käsitteli autoilua, eli autosanasto olisi pitänyt olla hallussa. Myös lyhyemmät luetunymmärtämiset, joissa vastattiin monivalintojen sijasta suomeksi avoihin käsittelivät kaikki autoilua. Aineiden aiheetkaan eivät oikein napanneet ja kaikki oli ihan pielessä. Istuin kokeessa sen kuusi tuntia ja mussutin äkäisenä eväitäni.

Eli paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.


Noh, nyt onneksi enää uskonto. Haluaisin sanoa, ettei suunta voi olla tästä muuta kuin ylöspäin, mutten voi. Tuntuu siltä, etten muista enää mitään noista kirjoista.

Kouluun liittyen, minua pyydettiin mukaan yhteen hauskaan illanviettoon ja keskustelupaneeliin, joka on koulullamme. Aiheena kauneus kautta aikojen. Mutta siitä lisää sitten lähempänä kyseistä iltamaa, joka on siis 8. lokakuuta! Taas tyypillistä minua, olen niin höhlä, etten ollut käynyt Wilmassa vähään aikaan (jonne kutsu tähän illanviettoon oli tullut), joten rehtori joutui juoksemaan perässäni yhtenä aamuna... Kirjaimellisesti, koska minulla oli niin kiire tunnille, että kuullut kun hän huusi nimeäni kahteen kertaan.


En malta odottaa, että  kirjoitukset ovat ohi ja pääsen Helsinkiin shoppailemaan syysvaatteita. Sää on viimeinkin alkanut jo vähän viiletä (tosin vieläkin on hieman liian lämmintä makuuni - olen käyttänyt ehkä kaksi kertaa takkia syyskuussa!) ja sekös saa minun mielialani korkealle. En kyllä malttaisi odottaa niitä ihania marras- ja joulukuun pikkupakkasia, jotka tuntuvat mukavana nipistelynä poskissa, mutta ei ole kuitenkaan sellaisia -30 asteen tappopakkasia. Tai no, viime vuosien marras- ja joulukuut ovat olleet kyllä aika masentavia sateineen ja lämpötiloineen, mutta viime joulu oli onneksi valkoinen! Kyllä joulun kuuluu minusta vaan olla valkoinen, en voisi kuvitellakaan viettäväni joulua jossain etelän lämpimässä maassa. Pitää prkl olla lunta ja pakkasta ja pimeää!


Oikein mukavaa ensi viikkoa kaikille lukijoilleni ja muille stalkkereille!


Hello! The reason why I haven't posted anything is matriculation examination. Oh yes. I guess it's kind of like finals? My Swedish exam was on Friday and oh dear, I don't think it went well. It was really difficult exam imo, I sat there in the hall with 200 other students for six hours. The reading comprehensions were all about cars and driving and I was like what the hell, I have never heard these words in my life. Next week I will take my religion exam, so reading continues... 

I absolutely love this outfit! So autumnal. Everything is from second hand shops, except the blazer, which  I have bought from H&M. Also the little bag is my mother's, she got it as a gift in the 80s. But she haven't used it since the 80s, so it's mine now, hah!

After these terrible exams, something nice will happen at school! I was asked to participate in a social evening and a panel discussion, which will take place at our school on the 8th of October. The topic is beauty throughout history. But I will tell you more about it later!

Have a lovely week everybody!


Miss Liida Inez

10 comments:

  1. Toivotaan, että yltäisit M:ään!!:) Ja tsemppiä uskontoon! Ihania kuvia, ihailen sun tyyliä :)

    ReplyDelete
  2. sulla on kyllä aivan ihana tyyli, oli pakko alkaa seurailemaan :-) täältä saa hurjasti inspiraatiota! ja toivotaan että sun ruotsin pisteet riittäisi M:ään, ei kannata vielä etukäteen stressata! :-) huh, onneksi on omat kirjotukset onnellisesti ohi :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Kiva kuulla, että onnistun tyylilläni inspiroimaan ihmisiä! :> Toivotaan, että riittää, en ole vieläkään niitä alustavia saanut, heh :'D

      Delete
  3. Toivotaan että ruotsi meni hyvin ja pisteet riittää :)
    Itsekin ihmetellyt miten kesäinen sää oikein on, kun ulkona ei tarvitse takkia (paitsi aamulla kun menee pyörällä töihin) ja jos sen erehtyy pukemaan, niin sitten läkähtyy kuumuudesta. Haluaisin käyttää trenssiäni ja talvitakinkin ostin (toisen vai onkohan peräti kolmas?), mutta talvesta on luvattu märkää ja lämmintä. Tulisikin lunta, täällä ei muistaakseni ollut edes viime jouluna lunta. Ihan märkää ja pimeää kaikki tyynni, kumpparit paras talvivaate :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tuo on kyllä niin ärsyttävää, että aamulla on kylmä ja päivällä taas jopa melko kesäinen sää. Tuntuu, että tällainen samanlainen sää on jatkunut kesäkuusta saakka :D Nyt kyllä lämpötilojen pitäisi romahtaa, että viimein saa ottaa ne paksummatkin takit käyttöön! On kyllä harmi, jos tulee lämmin talvi :( Ei lunta tarvitse nyt ihan välttämättä olla, mutta kunhan on edes muutama aste pakkasta.

      Delete
  4. Pakko kommentoida, sulla on aivan upea uniikki tyyli! Ihanaa, että ihmiset uskaltavat erottua joukosta ja ilmaista itseään rohkeasti :) Vau! Tsemppiä kirjoituksiin ja ihanaa syksyn jatkoa :)

    http://nuoruustanssi.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :) Mukavaa syksyä sullekin!

      Delete
  5. Olet aivan kuin jostain Miss Marple-jaksosta! Niin huolellisesti asustettu kokonaisuus taas :)

    ReplyDelete