Friday 11 September 2015

OOTD: Flowers & apples

Hei vaan!


Keskiviikkona sujahdin tyllialushameeseen ja hyvin piristävän väriseen asuun. Halusin ottaa käyttöön viikonloppuna UFF:ista ostamani punaisen takin, joten tavallaan loin koko asun sen ympärille. Hame on ennenkin vilahtanut täällä blogin puolella, en ole ihan 100 % varma, mutta olen mielestäni ostanut sen Frida Marinasta. Villatakki, kengät ja baskeri ovat kirpputorilta ja poolopaita H&M:ltä. Olen niin täpinöissäni, että voin ottaa taas kaikki poolopaidat esille kaapin perältä. Ne ovat niin täydellisiä syksyä ja talvea varten. Viimeistelin asun omenarintaneulalla, josta en tajunnut ottaa kuvaa blogiini, vaikka jokainen bloggaaja varmasti tietää, että asun yksityiskohdista täytyy ottaa lähikuvia - mutta meikäläinen vaan unohti kaikessa kiireessä. Kuvat otettiin nimittäin jo reippaasti yli 19 maissa.


Syyslomasuunnitelmat alkavat olla jo selvillä. Meidän piti aluksi matkustaa Pietariin, jonne olen halunnut jo ikuisuuden, mutta tilanne Venäjällä kärjistyi kesän loppua kohden ja päätimme, ettemme tällä kertaa menekään sinne. Harmillisia nämä tällaiset jutut. Toivon mukaan tilanne rauhoittuisi hiljalleen ja pääsisimme sinne talvilomalla. Tai siis, minun lukulomallani. Hui! Ihan hyvä päätös loppujen lopuksi, olen saanut sellaisen mielikuvan, että Pietari on upeimmillaan talvisin. Jos nyt pääsemme sinne silloin. Olisi kyllä supermahtava ajoitus myös kirjoituksia ajatellen, kun kirjoitan venäjän keväällä.

Mutta minne me sitten menemme? Ehdimme harkita Lappiinkin autolla ajamista, mutta päätimme lopulta viettää lomamme hieman lähempänä etelää. Varasimme viikoksi mökin Ylöjärveltä, joka on siis lähellä Tamperetta, eli tarkoituksena olisi tehdä muutama visiitti Suomen lempikaupunkiini. En voi muuta sanoa, kuin että mökki näyttää aivan uskomattoman idylliseltä. Kooltaan se on melko pieni, noin 60 neliömetriä, mutta se on kahdessa kerroksessa ja kauniilla paikalla. Syysmökkeily on ehdottomasti parasta. En malta odottaa, että pääsen istumaan illalla terassille, villapaitaan ja vilttiin kääriytyneenä, kupillinen kuumaa kaakaota käsissäni. Ai että, menkää jo tyhmät ylioppilaskokeet pois! (postauksessa mainittu ylioppilaskokeet, check!)


Ja jatketaan vielä kirjoituksilla, kun jo sen mainitsin. Sain tietää tänään ruotsin yo-kuuntelun alustavat ja kieltämättä olen ehkä hieman pettynyt. Tulossa olisi 60 pistettä - MUTTA, iso MUTTA, ytl saattaa laskea sitä peräti kuudella pisteellä, koska avoissani oli jotain epäselvyyksiä. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että olen aina huono kuunteluissa, oli sitten kyseessä ruotsi, englanti tai venäjä ja pärjään kirjallisissa osuuksissa paremmin. Eli suunta voi olla tästä vain ylöspäin! Tiedän, ettei saisi verrata itseään muihin, mutta tuntuu siltä, että kaikki muut ovat saaneet 70-90 pistettä. Juuri tänään kuulin erään henkilön saaneen 85 pistettä... MITEN!? Voitko kertoa salaisuutesi menestykseen? Minulla kun meni varsinkin kuuntelun avot täysin ohi, joten on melkein ihme että sain niistä edes jotain pisteitä irti.

Miten muilla abeilla meni ruotsin kuuntelut?


Hello!

On Thursday I wore a petticoat under my flower skirt and paired it with a red cardigan, beret, 80s shoes and a black turtleneck. I absolutely love turtlenecks, they are so perfect for autumn and winter! I also wore a cute apple brooch, but forgot to take a photo of it. I actually planned this whole outfit around my new red coat.

Lately we have been planning our autumn holiday, which will take place in October. We thought of travelling to Saint Petersburg and Lapland, but in the end we decided to spend a week in an idyllic cottage in Ylöjärvi, Finland. It's a city close to Tampere, which is my favourite city in Finland, so we will visit Tampere too. I can't wait! 

Miss Liida Inez

6 comments:

  1. Onnistuin saamaan ruotsin kuuntelusta 87 pistettä, oon ihan tyytyväinen c:: vielä kun kirjalliset menisivät nappiin.. Tsemppiä sullekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh nostan hattuani! D: Myöhäinen kiitos tsempeistä, ei ne kirjalliset kyllä menneet (nekään) ihan nappiin omalla kohdallani... :D

      Delete
  2. Oi että, sulla on kyllä aivan ihana tyyli! Oli pakko liittyä lukijaksi :)
    fiiaelina.blogspot.fi

    ReplyDelete
  3. Such a cute look! I love creating outfits around certain pieces ~ like a top or coat. I think you can come up with some great outfits like that, and this is definitely one of them! ❤

    xox,
    bonita of Lavender & Twill

    ReplyDelete