Tuesday 1 December 2015

Joulufiilistelyä, vesipelkoa ja koulustressiä / I'm back!

Olen ollut huono bloggaaja. Pahoittelen. Yksi postaus marraskuussa, kai tätäkin voi pitää jonkinlaisena saavutuksena. Nyt luvassa kuitenkin tällainen sekava kuulumispostaus, jossa ei ole minkäänlaista punaista lankaa. Kuvituksena muutamia kuvia menneiltä viikoilta.


Vanhan kaupungin joulunavajaisissa. Laatu 6/5.

Minulla oli suorastaan helvetillinen jakso koulussa: kaksi kurssia englantia, kaksi kurssia äidinkieltä, espanja (miksi???) ja venäjä. Tajusin jakson aikana a) espanja ei ole minun juttuni b) venäjä on hypännyt kieliopin suhteen ihan absurdille levelille ja minä turhaudun c) englannin sanat ovat niin ihmeellisiä, että minusta tuntuu kuin olisin juuri aloittanut uuden kielen opiskelun d) suomen kielen kielioppi on kamalaa. Aivan karmea jakso. Läksyjä tuli armottoman paljon ja loppuvaiheessa mie romahdin ja jätin kaikki läksyt yksinkertaisesti tekemättä. Koeviikko tuntui oikeastaan aika helpolta (ehkä sen takia, koska en oikeastaan vaivautunut lukemaan mihinkään kunnolla, hmm... palautuspäivää odotellessa) verrattuna itse jaksoon. Huomenna alkaa uusi jakso (lukiovuosieni viimeinen jakso!) ja lukujärjestys näyttää paljon inhimillisemmältä. Muut stressaavat jo kevään ylioppilaskirjoituksista, mutta minä olen ihan fiiliksissä peräti kolmesta jo kello yhdeltä päättyvistä koulupäivistäni. Elän hetkessä! Eläkää tekin!

Sain tässä välissä myös tietää viralliset yo-tulokset. Puhtaalla tuurilla ja perstuntumalla meni hemmetin hyvin, ainakin minun mielestäni. Keväällä olisi edessä äidinkieli, englanti ja venäjä ja nyt yritän tavoitella sitä laudaturia äidinkielestä tai venäjästä... Sitä ennen olisi kuitenkin edessä penkkarit ja en yhtään osaa päättää mikä hahmo olisin! Minulla on siis ongelmana se, että vaihtoehtoja on useampi. Olen onnistunut karsimaan vaihtoehtoni kahteen, mutta niiden väliltä en osaa enää oikein päättää. Toinen olisi enemmän minun tyyliseni, toinen tyyli olisi täysin erilainen. Tavallaan tuo jälkimmäinen houkuttelee, koska se olisi niin erilainen. Pelkään vain, että tuntisin oloni asussa epävarmaksi, koska no, kaikki tuttu ja turvallinen on kivaa.


Hengailin koululla.

Koulun lisäksi ongelmaksi on muodostunut yksinkertaisesti Suomen talvi. Se ei ole kovin ideaalinen asukuvien ottamiselle. Tai syksyhän tuolla nyt vielä on (missä on lumi!?). Kun pääsin koulusta kolmelta oli ulkona jo hämärää ja kun hovikuvaajani vapautui vasta neljän aikoihin olikin pilkkopimeää. Ennen minua ärsytti bloggaajien jatkuva valitus tästä valoprobleemasta, mutta nyt yhdyn täysillä näihin valitusvirsiin. Yritän keksiä tähän jonkun luovan ratkaisun, tarvitsisin melkeinpä jonkin superkirkkaan lampun huoneeseeni. Inspiraationkin puute vaivasi ja vaivaa vähän edelleen. Jotenkin tuntui siltä, että minulla oli ehkä vain muutama kuvaamisen arvoinen asu päällä ja varsinkin loppukuukausi meni koeviikon takia mukavasti ilman meikkiä ja kivoja vaatteita. Tänään näytin ihan rotalta (oikeasti!) ilman meikkiä ja likaiset hiukset sotkuisella nutturalla. Ah, niin tyylikästä. En viime aikoina ole myöskään oikein keksinyt mistä kirjoittaa. Kirjoittaminen ehkä vähän tympäisee äidinkielen esseekurssin jälkeen. Toisaalta taas tuntuu vapauttavalta kirjoittaa blogiin, ilman että täytyy miettiä pilkutuksia ja käyttääkö liian puhekielisiä sanoja. Tykkään toki, että blogini teksti on melko huoliteltua, mutta en minä sentään jokaista pilkun paikkaa mieti. Haluaisin blogiini myös jotakin muuta sisältöä, kuin pelkkiä asukuvia, mutten vaan keksi mitä. Höh. Toistaiseksi jatketaan siis tällä tutulla kaavalla.

Tässä välissä ehti minustakin tulla ainakin jollakin tapaa aikuinen, nimittäin täytin pari viikkoa sitten viimeinkin 18 vuotta. Baariin ei sitten loppujen lopuksi kaveriporukalla menty, ei edes tutustuttu Porvoon hurjaan yöelämään. Sen sijaan menimme kivaan ravintolaan (Gabriel 1763) syömään ja ilta jatkui vielä kaverin luona jutellessa. Oli muuten hemmetin hyvät pitsat tuolla ravintolassa. En ollut aikoihin syönyt pitsaa, joten oli pakko ottaa, varsinkin kun erityisesti tuon ravintolan pitsat olivat niin kehuttuja. Isoja kylläkin, oli pakko löysätä vyötä loppuillasta. Pitsan kanssa 18-vuotias Liida joi limsaa. Joskus minun on kyllä päästävä baariin - ihan vain senkin takia, että sitten olen yhtä kokemusta rikkaampi. Toistaiseksi en kuitenkaan ollut henkisesti valmis, jaiks. 


Rennompaa asua koeviikon alkupuolelta. Ja tällöin olin vielä hyvin siistissä kuosissa.


Jonkin päivän asu, laatu taas 6/5 ja jähmettyneet poseeraukset, koska olin juuri lähdössä uimaan ja jännitti.

Minut piti kiireisenä vielä yksi toinenkin asia inspiraation puutteen ja koulun lisäksi. En olekaan viitsinyt tästä blogissani kertoa, mutta kerronpa nyt, vaikka vähän jännittääkin tästä julkisesti kertoa. Sain kolmisen viikkoa sitten päätökseen kolme viikkoa (kahdeksan kertaa) kestäneen aikuisten uimakoulun. En lapsena oppinut uimaan ja pelkään kovasti vettä - olen itse asiassa kirjoittanut pelostani ja kokemuksistani liittyen aikuisten uimakouluun oman postauksensa, mutta en ole nyt kuitenkaan varma haluanko sitä julkaista. Meneekö jo liian henkilökohtaiseksi? Hmm. Tavallaan olisi kiva julkaista se, sillä vesipelkoa käsitteleviä kirjoituksia ei hirveästi netistä löydy - ehkä kyseessä on jonkinlainen julkinen salaisuus? Suomessa nyt kuitenkin on metsän lisäksi tuhottoman paljon järviä, joten kukapa aikuinen tai nuori ei osaisi uida? No, mm. minä. Ja ne kuusi muuta, jotka olivat samassa uimakoulussa kanssani. En nimittäin luokittelisi vettä erikoisempien pelkojen joukkoon, mutta toisaalta tässä puhuu nyt itse vesipelkoinen.

Enhän minä tuolla uimakoulussakaan oppinut varsinaisesti uimaan, kun pelko oli niin paha, että syvään veteen mentäessä olin itkun partaalla ja kieltäydyin täysin menemästä veteen, joten loppujen lopuksi uimaohjaaja joutui käsistä pitäen raahaamaan ohjaamaan minut sinne. Siis naurettavinta hommasta tekee se, että minulla oli tuolloin juoksuvyökin päällä, mutta ei se paljoa auta kun pelottaa (kyselin usein tuntien aikana, että kannattelevathan nämä kellukkeet oikeasti). Kun se ongelma on päässä. Enhän minä matalassakaan vedessä viihtynyt aluksi yhtään ja minulla vei kauan, että uskalsin laittaa koko pään veden alle. Nenäklipsin ja uimalasien kanssa, ilman niitä ei onnistu. Ilman nenäklipsiä tulee heti tunne, että hukun. Tai entä ne legendaariset selkäuintiyritykset, jolloin homma meni lähinnä niin, että uimaohjaaja kannattelee minua meikäläisen hokiessa hysteerisenä "en pysty, en pysty!"ja esittäessä useasti hyvin oleellisen kysymyksen "m-mutta m-miten ihmeessä minä tulen alas tästä asennosta!?" En ennen tiennyt mitä hyperventilointi on, mutta nyt tiedän. 

Uimakoulun loputtua pystyin uimaan alkeellista rintauintia pienen kelluttavan vyön kanssa ja silloinkin minulla piti olla koko ajan joko altaan reuna tai ihminen lähellä, muuten iski paniikki. Ja ihmisen piti olla sellainen johon luotan 100 prosenttisesti, oikeastaan altaan reuna on parempi, se ei petä. Haluaisin kuitenkin heittää koko vyön hevonkuuseen, sillä minä ihan todella haluaisin oppia uimaan ja päästä eroon pelostani. Mutta ei muuta kuin eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Tai vedessä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen jo itse asiassa peräti kerran uskaltautunut uudelleen uimahalliin, tosin ei se nyt varsinainen menestystarina ollut: jo kahdessa viikossa pelkoni oli ehtinyt ottaa muutaman askeleen taaksepäin (nyt ymmärrän, miksi uimaohjaaja painotti, että uimakoulun päätyttyä uimassa olisi hyvä käydä vähintään kerran viikossa - ei niinkään niiden vähäisten uimataitojen ylläpitämiseksi, vaan sen takia, ettei pelko pääsisi taas kasvamaan) ja kesti jonkin aikaa, kunnes uskalsin päästää reunasta irti. Onneksi oli melko tyhjillään tuo uimahalli: koko hyppyallas oli minun käytössäni, joku mies siinä kävi välillä hyppelemässä (radoille en kehtaa vielä mennä). Tunnin sisällä uskaltauduin kuitenkin uimaan (juoksyvyö päällä tietenkin) siten, että edes sormenpääni eivät yltäneet altaan reunaan. Success. Ensi kerralla aion taas kokeilla kevyempää vyötä, jonka kanssa jo kerran uin uimakoulun aikana. Vaikka en aikuisten uimakoulussa oppinutkaan uimaan, se antoi minulle kuitenkin tarvittavat työkalut uimisen opetteluun ja tarvitun potkun persuksille. Ja toki se myös auttoi pahimpaan pelkoon: ennen en pystynyt edes suihkussa laittamaan päätä veden alle.


Vesipelkoisen varusteet.

Kilometripostaus jatkuu lyhyellä joulufiilistelyllä, sellaisella vähän pakotetulla, koska apua! Missä on joulufiilikseni? Marraskuu meni niin vauhdilla koulukiireiden takia, etten edes ehtinyt tajua joulun olevan jo ovella. Nyt on jo joulukuu. Sanon tämän varmaan aina joka vuosi, mutta kauhean nopeasti meni tämä vuosi! Olen kyllä ostanut joulukalenterin, koristellut huoneeni, kuunnellut joulumusiikkia ja juonut glögiä, mutta perhana, ei se joulufiilis nyt vaan tule. Ei kai auta muu kuin antaa joulukuun mennä eteenpäin, ehkä se joulufiilis joskus tulee. Ilmakin on ihan kamala, tuulee niin hirveästi, että olen jopa harkinnut farkkujen pukemista päälle kun menee hermo helmoja pidellessä. Kaiken lisäksi vielä sataakin vaakatasossa, koita siinä sitten pitää sateenvarjoa toisessa kädessä ja toisella pidellä helmaa alhaalla. Olen kyllä välillä vähän huonompina päivinä miettinyt, että mitä väliä, antaa vilkkua vaan. 

Mutta surettaa vähän, ettei sitä lunta ole. Kyllä se vaan tuo joulufiiliksen paljon helpommin. Olisi edes vähän pakkasta, niin olisi sellainen mukavan raikas ilma. Huvittaa, että viime vuonna tähän aikaan käytin jo talvitakkia ja saappaita, mutta tänään kävelin tuolla ulkona trenssi auki ja jaloissa ballerinat (koska asun viiden minuutin kävelymatkan päässä koululta ja yhdet kengät aiheuttivat minulle niin pahat hankaumat kantapäihin, että ballerinat ovat melkeinpä ainoat kengät, jotka tuntuvat mukavilta). Tällaisiako nämä etelän talvet nyt ovat? Muutan ihan varmana sitten Utsjoelle kasvattamaan poroja.


Joulukoristelua. Jouluna more is more!


Täällä etelässäkin saatiin nauttia lumesta muutaman päivän ajan. Onneksi otin tämän kuvan matkalla kouluun, sillä kun kolmen tunnin päästä pääsin pois oli lumi jo sulanut.

Joulu tässä nyt kuitenkin on tulossa, tahdoin tai en. Olen kyllä henkeen ja vereen jouluihminen, vaikka nyt joulufiilis onkin vähän hukassa. Rakastan joulussa sitä ihanaa tunnelmaa ja lämpöistä fiilistä (joka on vielä kadoksissa!). En itse kärsi minkäänlaisesta joulustressistä, vaan päinvastoin koen joulun hyvin rauhoittavana. On ollut ihanaa seurata miten joulutavarat ovat tulleet kauppoihin ja hiljalleen joululaulutkin ovat alkaneet soida kaupoissa. Lenkkeilykin on hauskempaa, kun talojen ikkunoissa on kauniita jouluvaloja, joita ihailla. Joulussa on vain jotain niin taianomaista ja jaksan edelleen innostua joulupukista ja tontuista, vaikka en lapsi enää olekaan (henkisesti taidan kyllä vähän olla). Pidän kyllä tietyllä tavalla myös joulun uskonnollista merkitystä hyvin kauniina, vaikka itse en oikein mihinkään uskokaan. Varsinkin uskonnolliset joululaulut ovat lähellä sydäntäni. Onko tämä nyt sitten ihan väärin, en tiedä. Ei se niin tarkkaa ole.

Kävin lauantaina myös Porvoon vanhan kaupungin joulunavajaisissa etsimässä joulufiilistä. Se oli hieman haasteellista, sillä ilmeisesti koko Porvoo oli päättänyt tulla paikalle (vannon, ikinä ennen ei tuolla ole noin paljon porukkaa ollut!) ja puolet koko spektaakkelista meni ohi hyvää paikkaa etsiessä ja lapsukaisten juostessa ympäriinsä. Eli se siitä joulufiiliksestä. 

Mutta joo, takaisin ollaan ja toivottavasti nyt joulukuussa saisin vähän enemmän postauksia kirjoiteltua! Hyvää joulun odotusta (tai hanukkan odotusta - tai ihan vaan mukavaa joulukuuta) kaikille!


Varmaankin koko Porvoo oli paikalla joulunavajaisissa.


Joulupukki!

Sorry, no proper translation this time as this post is so long. But in a nutshell:
- I'm back!
- I had a horrible period at school. Two courses of English, two courses of Finnish and Russian and Spanish. So school kept me pretty busy.
- I nailed my matriculation examination (the first part of it)!
- Finland's winter is really frustrating. So dark, I can't get good outfit photos. I'm also suffering from a lack of inspiration.
- I turned 18 a couple of weeks ago!
- I participated in a swim school for adults and finished it three weeks ago. I suffer from a fear of water so it was really difficult for me and I didn't learn how to swim. But now I know how to swim in theory and I'm practicing to swim at my own pace. Swim school also helped me with my fear: before swim school I couldn't even put my head under the shower. I have been once at the swimming hall after the swim school ended and I guess I was away for too long. It took me some time until I had the courage to let go of the edge of the pool. But eventually I was able to swim in the pool with a little floating device wrapped around my waist!
- Christmas is coming and I love it!

Miss Liida Inez

8 comments:

  1. Aaaa voin niin samaistua vesipelkoosi!! Mie en osaa uida vaikka lapsena kävinkin uimakoulua (en kyllä tehnyt siellä mitään), ja menisin ihan paniikkiin jos pitäisi sukeltaa tai mennä syvemmälle puolelle. Suihkussakin on aina pelko että korvat kastuu (se tunne on kamala) niin hiusten peseminen on vaikeaa :D Kahlaaminen vedessä riittää mulle hyvin. Kyl mie varmaan ehkä pari metriä pääsisin liikkeelle sammakkouinnilla, mut sit iskis pelko, että en pysy enää pinnalla.

    Joulufiilis on kyl itelläkin kateissa, ollut tosin jo pitkään :D Mut kyllä se sieltä tulee, yleensä viimeistään aattona sitten :D

    Ps: IHANIA asukuvia taasen! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla että muutkin kamppailevat saman pelon kanssa! Tai no, ei nyt varsinaisesti kivaa, mutta lohduttavaa ainakin :D Mulla ei niinkään korvat ole se ongelma (usein tuolla uimakoulussakin muut valittivat paineen tunteesta korvissa, kun mulle taas se ei tuottanut mitään ongelmaa), vaan se että vesi menee silmiin tai varsinkin nenään. Uimakoulussa harjoiteltiin hengitystekniikkaa, mutta möh, menen niin paniikkiin veden alle, että vedän vain vettä henkeen. Onneksi on nenäklipsi (jota ilman tosin olisi hyvä oppia uimaan, mutta minkäs teet.) Minä en kyllä vielä etene metriäkään ilman kellukkeita, mutta yritys on kova :D

      Minä olen ihan paniikissa kun ei ole joulufiilistä! Olen henkeen ja vereen jouluihminen ja olen odottanut joulua varmaan elokuusta asti, niin stressaa kun ei ole joulufiilistä :D Ehkä se vielä sitten tulee...

      Delete
  2. Hienoa että uskalsit kirjoittaa vesipelostasi! Tuo on totta, että tuollaisista asioista ei paljoa puhuta. En ole törmännyt ainakaan lähiaikoina, ja koska itse en (paljon) kärsi siitä, ei tule ajateltuakaan. Osaan uida, mutta en uskalla uida kuin uimahallissa (missä en ui koska pelkään siellä sitten hygieniajuttuja) koska olen ihan varma että joku repii minut pohjaan ja hukun. Jos vedestä ei nää läpi, siellä on hirviö. Niin se vaan on. Opin muuten uimaan sellaisella hukuttamistekniikalla, että olin iskän kanssa jossain uimahallissa ja se vaan päästi irti kun en yltänyt enää kävellä pohjaa. Turvallista ja mukavaa :D

    Minusta ainakin olisi kivaa lukea enemmän henkilökohtaisia juttuja, eikä tuo nyt liian henkilökohtaiseksi mene. Ihan hyvä vaan että aroista aiheista kirjoitellaan, kun ei niiden tarvitsisi niin arkoja olla :) Tee ihmeessä kokonainen postaus aiheesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itselleni ei niinkään nuo hygieniajutut ole olleet ongelma. Voi olla, että olen tarpeeksi paniikissa sen veden takia, ettei siinä ehdi miettiä sitä bakteerimäärää mikä löytyy esimerkiksi porealtaasta :D En kyllä minäkään voisi kuvitellakaan uivani edes kellukkeiden kanssa missään järvessä tai meressä, lähinnä sen takia, kun siinä ei ole sitä reunaa mistä tarttua kiinni :D Niin ja ties mitä hirviöitä siellä syvyyksissä tosiaan asustelee, hrr. Aika monet ovat oppineet tuolla hukuttamistekniikalla uimaan, ehkä se on sitten toimiva tapa, haha :D

      Ja pistän harkintaan vesipelkopostauksen. Postaus on jo periaatteessa kirjoitettu, pientä hienosäätöä vailla vain. Ehkä sen sitten vielä julkaisen, jos kiinnostusta tosiaan löytyy :)

      Delete
  3. Nyt on pakko sanoa, että kyllä tuli ihmeteltyä, että miten ei ensinnäkään osaa tuhansien järvien maassa uida ja toinen, että miten sitä vettä voi pelätä niin paljon, että pelkkä veteen meno ahdistaa O__o Meillä äippä ei juuri ole uimataitoinen, mutta ui sitten siellä missä jalat yltää pohjaan. Jalat vipattaa "koiraa" ja kädet rintauintia, eteenpäin pääsee vain aavistuksen, koska uima-asento on väärä (liian pystyssä), mutta tykkää puljata :D
    Ei se vesi ole vihollinen vaan pääkoppa ja esim. uimahallissa on AINA joku vahtimassa, ettei käy köpelösti. Jos uimavalvojat hiihtelee muualla, niin muut uimarit kyllä kiinnittää huomiota, jos joku on hädässä.

    Itse taas olen ollut aika pitkälti kala niin pienestä saakka kuin muistan ja opin jo sukeltamaan ennen kuin uin käsipohjaa. Nykyään sukellan 25m uimahallissa, eli altaan päästä päähän. Yritän että pääsisin sen 50 metriä, mutta aina on ihmisiä edessä (eivät yhtään tajua väistää, vaikka näkee että sieltä tulee joku) kun yritys olisi hyvä ja liian monesti kun yrittää, ei koskaan pääse sitä 25 metriä pitemmälle, kun hengästyy ja happi ei riitä. Paras yritys oli 32m, mutta Savonlinnan uimahallissa on tosiaan aivan liikaa ihmisiä yhdellä radalla, että sukellusta voisi harjoitella enemmän. Neljään metriin sukeltaminenkaan ei ole ongelma, mutta vanhemmalla iällä alkaa käydä paine korviin, jos siellä käy liian pitkään istuskelemassa. Olin kamalan kateellinen, kun joku toinen sukeltelija ui räpylöillä päästä päähän, mutta puolustaudun sillä, että sillä miehellä oli tosiaan räpylät. On silti ehkä jonkin verran saavutettavaa, kun Suomen pituussukelluksen ennätys on naisilla jotain 130 metrin luokkaa ilman apuvälineitä. Neljä minuuttia hengenpidätystä vaatinee vähän muutakin kuin uimataitoa :D Toisin sanoen ainakin sen, että ihmiset ei tule eteen.

    Kaveri on sellainen juuri ja juuri uimataitoinen, että pysyy kyllä pinnalla, mutta ei osaa/uskalla sukeltaa. Olen opettanut sukeltamaan, mutta asennossa on vähän parantamisen varaa, että se pää pysyisi pään alla. Toinen mitä olen opettanut, on hyppääminen, koska sillä tavalla pääsee (jalat edellä) vielä vähän syvemmälle. Hauskuuden kautta ehkä toimisi vesipelkoisillakin?

    Ja nyt kun olen uimataidollani kehuskellut, komppaan Alisaa ja jos pohjaan ei näe järvessä, asuu siellä varmasti joku kamala järvihirviö, tai vähintäänkin hirvittävää luikertelevaa ahvenvitaa vaanimassa. Siksi sukellan niin syvällä, että voin huoletta sukeltaa puolessatoista metrissä eikä pohja ole lähelläkään = hirviöt saa jäädä vastedeskin sinne kaislikkoon vaanimaan. Ja nyt kun tämänkin olen sanonut, kyllä sain mökkijärvessä sätkyn kun uin vastapuolelle n. 50 metriä leveää järveä ja jalkaan osui joku suhteellisen kookas pötkö, jonka otaksuin olevan hauki. Kyllä viipetin melkoista vauhtia takaisin omalle rannalle. :D

    Toinen homma uimahallin hygienista on siinä, että siellä on kyllä jalkoja desinfioiva vekotus altaalle mennessä ja sieltä tullessa MUTTA kyllä katsoin pahasti kieroon, kun joku nainen, jolla oli niin paha jalkakynsisieni jaloissa, että kynnet olivat kuivat keltaiset korput varpaissa, käveli uimahallissa ilman kenkiä. Oksetti pahasti, ei sellaisen tarttuvan taudin kanssa saa tulla uimahalliin :(
    Muuten kyllä pyllynaluset rulettaa ja uima-altaaseenkaan ei varmaan kusta, koska useimmissa altaissahan vesi muuttuu siniseksi, jos joku laskettelee lirut sinne. Ja jos nyt sinne joltakulta lirahtaa, niin klooria siinä on sen verran, että vähän sama kuin uisi desinfiontiaineessa. :D Silmiä käy joka tapauksessa kirveltää, kun sukeltaa silmät auki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yllättävän moni suomalainen on kyllä uimataidoton. Se voi ehkä aiheuttaa ihmetystä :D Monilla uimataidottomilla aikuisilla on varmaan myös jonkin tason vesipelko, tai sitten eivät vaan yksinkertaisesti ole opetelleet uimaan. Eikä se oikein auta, vaikka kuinka muut hokisivat, ettei ole mitään syytä pelätä, kun se ongelma on tosiaan omassa pääkopassa. Kyllä minäkin välillä mietin päässäni, että jahas, mitä helvettiä Liida, kun kyselin silmät suurina uimaopelta, että kelluttavatko nämä kellukkeet minua oikeasti. Tai kun itku kurkussa sopersin, että pelkään uppoavani (olin matalassa vedessä, juoksuvyön JA sellaisen pötkylän kanssa :'D tämä oli kyllä ihan uimakoulun alussa, jolloin pelkäsin vielä todella paljon). Harvoin peloissa on mitään järkeä.

      Tervetuloa Porvoon uimahalliin! Kun olin siellä uimassa 13 aikoihin yhtenä keskiviikkona, ui kaikilla radoilla oikeasti yhteensä ehkä kolme ihmistä :D Eli moni rata oli täysin tyhjänä. En tiedä oliko kyseessä vain joku erityispäivä, vai onko tuolla hallilla oikeasti aina noin kuollutta tuohon aikaan arkipäivänä. Iltaisin taas oli kyllä todella täyttä vielä n. 15 minuuttia ennen sulkemistakin. Ymmärrän kyllä, että on varmaan ärsyttävää jos joku tulee koko ajan tielle, kun haluaisi harjoitella kunnolla. Sen takia en menekään radoille uimaan, jotten häiritse ketään. Muutenkin ahdistun laineista ja päälle lentävästä vedestä sen verran, että ehkä oman mielenterveydenkin takia on hyvä pysyä toistaiseksi poissa radoilta :D

      Ah, veteen hyppääminen. Siitä ei tullut omalla kohdallani mitään :D Ehdin uimakoulun aikana kokeilla sitä ainoastaan istualteni (voiko tuota nyt edes hyppäämiseksi kutsua) ja silloinkin sillä tavalla, että uimaopettaja piti minua käsistä koko ajan kiinni ja juoksuvyökin oli minulla päällä. Ja nenäklipsi nenässä ja lasit silmillä. Silti se oli aina sitä, "ei ei ei ei, EI VIELÄ EN OLE VALMIS!" kun uimaope veti hiljalleen alas kohti vettä :D

      On kyllä ikävää kun kaikki eivät huolehdi noista hygieniaseikoista uimahallissa. Tuo oli mielenkiintoinen fakta, tuo veden muuttuminen siniseksi mikäli joku sinne päättää kusta :D Hahhah!

      Delete
  4. Awesome job on working to learn how to swim, in spite of being afraid of water. That is immensely commendable, sweet dear.

    Lovely outfits one and all! I hear you regarding the cold, dark weather. That rings true most days from November to March or April in our part of Canada, too (which is actually one of the mildest climates in the whole country). Hopefully a few sunny days will come each of our ways this winter so we can get in some much needed outfit shoots that aren't just grey!

    Big hugs & happy December wishes,
    ♥ Jessica

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Jessica! I'm truly trying my best, even though it's scary. Hopefully someday I will overcome my fear and be able to swim! :)

      Yeah, the dark weather is a huge problem! I do like darkness and cold, but it makes it very difficult to take good outfit photos. Sunshine makes everything so much better! It has been raining here for days, which makes the weather even more grey. I would love to have some snow!

      Delete