Thursday 10 December 2015

OOTD: Baby, it's cold outside

Yritän tässä vähän nostattaa omaa joulufiilistäni ja tuoda sitä tänne bloginkin puolelle nimeämällä nämä asupostaukset joululaulujen nimillä. Itse asukuvista ei nimittäin joulutunnelma välity, sillä täällä etelässä on vielä lumetonta ja harmaata. Uskaltaisin jo sanoa, että edessä on musta joulu, ellei jotain todellista joulun ihmettä tässä ehdi tapahtua. Voihan sellainenkin toki tapahtua, sillä ensi viikolle on kovasti lupailtu pakkasta. Ei tästä Suomen säästä ota selvää, toisena päivänä paistaa aurinko kirkkaansiniseltä taivaalta, seuraavana sataa vettä ja tuulee niin että ei meinaa pysyä pystyssä. Olisin kyllä ihan superonnellinen, jos lunta vielä ehtisi tulla ennen jouluaattoa! Kylmä kuitenkin on jo, lähinnä tuon pirullisen tuulen takia.


Tällä kertaa päällä oli 40-luvun röyhelöpaita, pari kolme viikkoa sitten ostettu hame, VILA:n neuletakki ja 40-luvun kengät. Aika basic asu. Hameen kanssa sopii hyvin myös tyllialushame, mutta en jaksa vaivautua sitä laittamaan päälle kovan tuulen takia. Takin kanssa pidin muhkeaa ja lämmintä huivia, sillä jostain syystä kurkkuni oli vähän kipeä. Olen saanut jonkun ihmeellisen kuivan yskän ja tuntuu siltä, että yskin kohta keuhkoni pihalle. Taidan kyllä tietää mistä yskä ja allergiaoireeni johtuvat, mutta en voi asialle oikein mitään tehdä. Höh. Ei auta muu kuin kärsiä.


Kävin eilen toista kertaa uimassa sitten uimakoulun loppumisen. Taas oli melkoiset ongelmat, kun edellisestä uintikerrasta oli tullut kuluneeksi kaksi viikkoa. Vaikka koenkin päässeeni pahimmasta pelosta eroon aikuisten uimakoulussa, en ole vieläkään täysin sinut veden kanssa. Yksi ystävistäni harrastaa kilpauintia ja menin uimahallille hänen kanssaan, sillä en vielä kehtaa tai uskalla mennä yksin uimaan. Tämä ystäväni ei varsinaisesti minua yritä neuvoa, on vain lähinnä henkisenä tukena ja juttutoverina. Tai kuten minä sanon, hengenpelastajana, koska olen ihan varma että olen niin sählä, että onnistuisin varmaan hukkumaan uimahallissa. Eilen tapahtuikin aivan helvetinmoinen läpimurto uimisen suhteen, sillä uin ilman mitään kellukkeita! Siis uin kuten pitääkin uida! Tai no, varmaan aikamoista räpiköintiä se uimiseni oli, mutta uinpahan kuitenkin ilman kellukkeita. Ystävällä oli tiukahko aikataulu ja se paljastuikin hyväksi jutuksi, sillä hommat piti hoitaa nopeasti. Ei siinä ehtinyt pelätä, hah! Uin tietenkin vielä siten, että sain reunasta heti kiinni ja jalatkin ylsivät koko ajan maahan. Emme muutenkaan ehtineet harjoitella ilman kelluketta uimista kuin ehkä 15 minuuttia. Syvempään kohtaan tullessa piti pysäyttää, sillä alkoi ahdistaa. Silti tuntui hurjalta, huhhuh. Vielä heilutellessani tunnin alussa varpaitani varovasti vedessä tokaisin, etten kyllä ymmärrä, miten pystyn ikinä uimaan ilman kellukkeita kun jo pelkkä veteen meneminen ahdistaa. Kunhan pääsen jyvälle rintauinnista (en osaa vieläkään rintauinnin potkua, eli kunhan uskallan uida ihan kunnolla ilman kellukkeita, alan harjoitella sitä), pitäisi varmaan harjoitella selkäuintia. En kyllä tiedä miten se käytännössä tapahtuu, sillä selkäuinti oli minulle uimakoulussa vaikeaa - tai oikeastaan mahdotonta. Nousee jo tuskanhiki otsalle, kun ajattaleekin koko uintitekniikkaa. Ehkä tyydyn vain rintauintiin.

Löytyykö muuten kiinnostusta sille vesipelko ja uimataidottomuus -postaukselle? En viitsi sitä turhaan julkaista, pelkään että se on turhaa ulinaa ja valitusta koko postaus, heh. Nyt minun pitää kyllä muokata vähän sitä loppua, kun onnistuinkin uimaan ilman kellukkeita.


Minulla on muuten tänään viimeinkin kampaaja. Ihanaa! Hiukseni ovat taas kasvaneet ihan liian pitkiksi ja olen jo useiden viikkojen (tai peräti kuukausien) ajan suunnitellut ajan varaamista kampaajalle, mutta se on vain jotenkin niin kauhean vaikeaa. Aina vähän pelottaa se lopputulos, vaikka minulla onkin vakiokampaamo, jossa käyn. En muutenkaan erityisemmin nauti kampaajalla käymisestä, se on vähän tylsää. Mutta no, nytpähän on varaus tehty. Luvassa siis ihan vain latvojen leikkuuta, aika runsaastikin. Pitkien hiusten kanssa on vain niin vaikeaa toteuttaa vintagekampauksia, mikä on toki ymmärrettävää, sillä eihän 40- ja 50-luvuilla naisilla yleisesti ottaen ollutkaan kovin pitkiä hiuksia.

Tänään oli myös palautuspäivä, jota odotin hieman hermostuneena. En ollut ihan varma menikö koeviikkoni penkin alle vai ei, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Hyvin koeviikko kuitenkin meni, ihme ja kumma! Tyytyväisin olin äidinkielen esseekurssin kokeeseen (eli esseeseen), josta tuli 50 pistettä. Luulin, että koko essee meni aivan päin helvettiä, sillä en päässyt siihen kuuluisaan "flow-tilaan", johon yleensä pääsen aina kirjoittaessani esseitä. Oli jotenkin todella tuskaisaa se kirjoittaminen, mutta hyvin se nyt kuitenkin meni. Äidinkieli ja venäjä ovat minulle ne tärkeimmät aineet (en minä tässä muuten stressaisi) ja niiden kahden välillä vähän pompinkin miettiessäni jatko-opintoja... saa nyt nähdä. Joku yhdistelmä voisi olla hyvä. Kieliä minä kyllä haluan lähteä opiskelemaan, se on selvää. Tai no, never say never, jossain vaiheessa harkitsin ainakin osittain tosissani teologiaa, mutta en uskoisi sen kuitenkaan olevan minun juttuni. En siis mitään papin uraa jonkinlaisena ateistina ajatellut, lähinnä tutkijan ura kiinnosti. Mutta kyllä nuo kielet taitavat olla enemmän minun juttuni.


I'm trying to get into the spirit of Christmas by naming the titles with Christmas songs <-- I have no idea if that was good English, sounds terrible to me, but oh well, you got the idea. So anyway, we don't have any snow here and I'm pretty sure we will have a snowless Christmas. So sad.

Yesterday I went to the swimming hall with my friend who is a competitive swimmer. I'm still not completely comfortable in the water, but my fear isn't so bad anymore. Actually, I swam without any floating devices for the first time in my whole life! It probably looked horrible, but still, I swam like a normal person swims! I swam in a pool where my feet reached to floor and I was able to touch the edge of the pool, but I'm still very proud of myself. Yay! 

Today I will have my hair cut, finally! It has grown way too long. I also got my exams back (I had an exam week a couple of weeks ago) and I did pretty well! 

Miss Liida Inez

3 comments:

  1. You nailed it on the song name front, sweet dear - and the cold weather ensemble front, too. The dark, elegant palette here is absolutely perfect for December's bracing chill.

    ♥ Jessica

    ReplyDelete
  2. onpa ihana asu, niinkuin aina! :) ja mua kyllä kiinnostaisi kovasti postaus vesipelosta. huippua että oot edistynyt noin paljon uimisen suhteen, hyvä sinä!! :)

    ReplyDelete
  3. Noni, hyvä että löysit motivoivaa uimaseuraa :) Kyllä se siitä vielä.
    Rintauinti/sammakko on aika hankalaa, että jos on vähän laiskempi otus tai jalkatyö tuntuu vaikealta, niin onhan aina koirauinti! Sitä ei kukaan opeta, mutta ihan hyvä tapa uida sekin, jos rintauinti on vaikeaa.

    "Oikeaoppinen" selkäuinti taas on jokseenkin suolesta ja vaikeaa varsinkin, jos ei kellu/uskalla laskea päätä kunnolla veteen. Silloin on liian pystyasennossa eikä tule mitään. Itsehän kellun hyvin, niin lilluttelen eteenpäin vain käsiä lirutellen. Opetettiinko teitä nostamaan kädet ylös ja kauhomaan vai liikuttelemaan käsiä sivuilla? On muuten huomattavasti helpompaa, jos ei käsiä tarvitse nostaa.

    Tulevaisuuden töitä ajatellen venäjä on hyvä kieli opiskella ja hallita kunnolla, mutta se on sitten eri asia miksi sitä opiskeltuaan valmistuu, että mitä pitäisi tehdä työkseen. Äidinkieli ja venäjä yhdessä olisivat myös hyvä työllistymisen kannalta, MUTTA tärkeintä on opiskella sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä tuntuu omalta, niin ei mene monia vuosia hukkaan tehdessä jotain, mikä ei sitten kiinnostakaan :) Ja tietty ainahan voi vaihtaa puolta, jos joku osottautuukin sellaiseksi, ettei ole ihan oma ala. Hyvä kuitenkin, että edes jollakin on jotain hajua siitä mitä haluaa opiskella lukion jälkeen, itsellä kun ei juuri ollut.

    ReplyDelete