Saturday 30 January 2016

OOTD: Red bowtie & a briefcase

Tiedättehän sen tunteen, kun olette olleet pitkällä matkalla ja kilometrejä on jäljellä vielä about 20? Ja ne ovat ne tuskaisimmat kilometrit koko satojen kilometrien pituisella matkalla? Vähän sama fiilis on myös lukion suhteen. Nämä viimeiset viikot ennen koulun "loppumista" (lainausmerkeissä, koska kaikki se hauskuus, eli kevään kirjoitukset, ovat vielä edessä) ovat ehdottomasti ne raskaimmat. Joka aamu harkitsen lintsaamista ja päädyn nousemaan ylös puoli tuntia myöhemmin, mikä taas johtaa myöhästymiseen. Olen nyt useamman viikon ajan myöhästynyt poikkeuksetta 5-15 minuuttia (mikä ei tosin sinänsä ole outoa, sillä olen aina myöhässä kaikkialta), mutta kumma kyllä olen saanut tähän mennessä ainoastaan yhden myöhästymismerkinnän.


Ylioppilaskirjoituksiin en ole kuitenkaan vielä alkanut lukemaan, vaikka tarkoituksena onkin panostaa enemmän kuin syksyllä (krhm, ruotsin lukeminen jäi edellisen illan hätäiseen epäsäännöllisten verbien kertaamiseen). Eihän tässä edes ole ehtinyt lukea, kun läksyjä tulee jo niin hemmetisti englannin ja venäjän abikursseista, että se tavallaan käykin jo lukemisesta. Olen ajatellut aloittaa lukemisen sitten kun lukuloma alkaa. En viitsi ottaa turhaa stressiä ylioppilaskirjoituksista syksyn jälkeen (jolloin stressasin paljon enemmän): eivät ne kirjoitukset olleetkaan mikään hirveän iso ja ihmeellinen juttu loppujen lopuksi. Jokainen oppii asiat kuitenkin eri tavalla: minulla ei ikinä toimisi sellainen kahden kuukauden pänttääminen. Olen parhaimmillani pienen paineen ja stressin alaisena.

Penkkaritkin alkaa tässä hiljalleen lähestyä. Olen lätkäissyt nimeni ties kuinka moniin eri listoihin ja maksanut kaiken maailman maksuja. Asustani puuttuu enää muutama pienempi juttu, eli se on ns. hienosäätöä vaille valmis. Tämä oli viimeinen ns. opiskeluviikkoni lukiossa, ensi viikolla alkaa koeviikko, sitten on äidinkielen tekstitaito ja englannin ja venäjän yo-kuuntelut. Eli onhan tässä vielä vaikka mitä tehtävää ennen penkkareita, mutta enköhän minä selviä. Kärsin vain hyvin pahasta univajeesta ja en edes voi juoda kahvia, kun vatsani ei siedä kofeiinia. Olen kahden viikon ajan nukkunut 4-6 tuntia per yö ja onhan se nyt ihan liian vähän, vaikka onneksi vähillä yöunilla pärjäänkin. Olen lapsesta saakka ollut huono nukkumaan, mutta onnekseni olenkin lähes täydessä iskussa sellaisilla kolmen tunninkin yöunilla. Pelkään myös sairastuvani siihen karmeaan flunssaan, sillä en ole sitä vieläkään sairastanut ja ympärilläni on koko ajan niiskuttavia ja köhiviä bakteeripesäkkeitä. Hrrh! Nyt olisi ehkä huonoin hetki ikinä sairastua.


Muutama sana asusta tähän väliin: käväisin viime viikonloppuna Vapriikki-Vintagessa Tampereella ja sieltä tarttui mukaan muutama kiva juttu, kuten esimerkiksi nämä postauksessa näkyvät kengät. En jaksa nyt ottaa ostoksistani erillisiä kuvia, mutta näette luultavasti kaikki ostokset asukuvissa tulevaisuudessa. Oli oikein mukava tapahtuma! Tykkäsin tämän asun värimaailmasta todella paljon. Hiukset olin kihartanut jo kolme päivää sitten ja ihan hyvin kiharat kestivät vielä neljännenkin päivän. Tietenkin vähän rennommat ne olivat, mutta nämä asukuvat ovat tosiaan maanantailta ja tulimme sunnuntaina niin myöhään Tampereelta kotiin, etten tohtinut kihartaa hiuksiani uudelleen.


Tuolla on muuten ihan KAMALA sää. Ottaisin oikeasti mieluummin vaikka -40 asteen pakkaset (pakkanen on pukeutumiskysymys - tosin -40 on kyllä aika paljon, mutta vaikka se -30 sitten), kuin tämän kauhean harmaan ja sateisen sään. Ja pahinta on tuo liukkaus! En ymmärrä miten teinit kävelevät tuolla Converseissa kylmän viileästi eteenpäin ja minä matelen pitävillä pohjilla varustetuissa talvikengissäni samaa vauhtia etanan kanssa. Olen pahimmilta liukastumisilta välttynyt, mutta muutaman kerran on ollut läheltä piti -tilanne. Hrrh, en edes halua mennä tuonne ulos. Tänään tosin on ihan ok sää, ei ainakaan sada. Harmittaa vaan, että tuo sää on oikeastaan hirveän keväinen. Eikä siinä mitään, rakastan kevättä, mutta kyllä vielä tammi- ja helmikuussa pitää olla lunta ja kunnon pakkaset.


Tämä oli periaatteessa viimeinen kunnon opiskeluviikkoni, sillä ensi viikolla alkaa koeviikko, sekin viimeinen. Tästä viikostahan piti ottaa sitten kaikki irti. Sen lisäksi, että nukuin kolmena aamuna pommiin, kävimme myös ystävien kanssa kahtena peräkkäisenä päivänä porvoolaisessa kahvilassa Cafe Cabriolessa. Ja KATSOKAA TUON KAAKAON KOKOA! Se oli käytännössä murokulhon kokoinen.


Jottei minusta saa ihan narsistista kuvaa, kun esittelen täällä blogissa vain lähinnä omaa pärstääni, tässä hyvän ystäväni naama.

I've been busy with school! Next week is exam week, then I'll have my native language matriculation examination part 1 and then English and Russian listening comprehensions (also part of the matriculation examination). I feel tired, but luckily it's less than month to my "reading holiday!" Besides sleeping in three times this week, I also visited a cafe two times with my friends.

Last weekend I visited a vintage fair called Vapriikki-Vintage here in Finland, Tampere. I found some really nice things from there, like these shoes I'm wearing in these photos.

It's really sad that most of the snow is now gone... Suddenly we went from almost -30 degrees celsius to +4 degrees celsius. It feels like spring! And don't get me wrong, I love spring, but not in January! January should be a snowy and cold month.

Miss Liida Inez

7 comments:

  1. En ole koskaan ollut kiinnostunut penkkareista, en edes osallistunut omiini, mutta jostain syystä mua kiinnostaa kauheasti mikä sun asusi on :D Kivasti oot yhdistänyt punaiset sukkikset. Itseäni vain pelottaa värikkäät sukkikset ja olen mustien sukkahousujen vankilassa kaikki kylmät kuukaudet :( Jaksamisia vielä viimeiseen koitokseen! Mikä on sun seuraava etappi lukion jälkeen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, kiva kuulla että kiinnostaa :D Mä olen ihan fiiliksissä, osallistuin vanhoihinkin ja musta tuntuu, että penkkareissa meininki tulee olemaan paljon parempi ja rennompi! Ja eipä kyllä minullakaan kovin paljon erivärisiä sukkiksia ole, nämä ovat oikeastaan ainoat joita tulee välillä käytettyä :D

      Kiitos! Yliopistoon tästä suuntaan, kunhan vain saisin päätettyä mitä lähden opiskelemaan :D En ole vielä(kään) päässyt lopulliseen päätökseen siitä, lähdenkö lukemaan pääaineena suomen kieltä vai venäjää. Välivuotta en oikein haluaisi pitää, ellen sitten pääse sisälle, sitten ei voi mitään :D

      Delete
  2. Tuo kirjotuksista stressaamattomuus kuulostaa tutulta. Kun piti lukea, minä kirjoitin kirjan :D En vain osannut lukea, yritin kyllä muistiinpanoja kurkistella, mutta ei siitä tullut mitään. Lukio (ja kaikki muutkin oppilaitokset) lukematta läpi ja ihan hyvin arvosanoin.

    Penkkareista minäkään en ottanut stressiä, mutta olisin kyllä halunnut pukeutua nätimminkin (olin "puolalainen toimistohuora", eli vähän vanhanajan toimistotyttö punaisella huulipunalla, jonka 18-vuotias minä yhdisti vähän toisenlaisiin asioihin kuin vintageen). Toisaalta kaverit oli pukeutuneet spurguiksi, että samapa tuo :D

    Asusi on tosi herttainen ja nuo kengät on kyllä melkoinen löytö. Voisin käyttää itsekin tuollaisia, näyttävät tukevilta jaloissa :) Tuo paidan rusetti on ihana ja väri myös kaunis. Voisin senkin rohmuta vaatekaappiini.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaa, kuulostaa minulta :D Syksyllä lukeminen meni vähän perseelleen, mutta uskon nyt keväällä onnistuvani paremmin, kun kirjoitan minua oikeasti kiinnostavia aineita. Ainakin toivon näin :D Silti tuli ihan hyvät arvosanat syksylläkin ja sainkin tästä aika paljon paskaa niskaani, kun monet kaverit olivat lukeneet kuukausia ja saivat B:tä ja C:tä. Ja haha, kuulostaa hauskalta nuo penkkarisi! :D

      Joo, nuo kengät ovat kyllä tosi mukavat! Ja kauniit :)

      Delete
  3. Mä rakastin penkkareita, oltiin parin kaverin kanssa "Kolme muskettisoturia" :D Jännänä odotan asusi näkemistä!

    Harmi kun en itse päässyt Vapriikkiin, ois ollu tosi kivaa käydä ja nähdä siellä. Ja ihana asu sinulla, tuo laukku on ihan täydellinen!

    ReplyDelete