Saturday 16 May 2015

OOTD: The Singing Nun

Joo, jos minusta tulee joskus nunna, niin siinä vaiheessa voi ennustaa maailmanlopun olevan lähellä. Tuo "viitta" tuo vain mieleeni nunnan kaavun... Varsinkin yhdistettynä samaan settiin kuuluvaan mustaan mekkoon ja valkoiseen kaulukseen (selitinpä epäselvästi, siis ostaessani tämän "viitan", mukana tuli myös mekko ja sellainen kiva valkoinen pitsikaulus) saan tästä hemmetinmoiset nunnavibat! No, eipä se haittaa. Minusta ne nunnien kaavut ovat ihan tyylikkäitä. Oikeasti. Tykkään!

Enkä myöskään osaa muuten laulaa. Käytin vain hyväkseni vanhan musikaalin nimeä.


Hoidentaanpa ensin nämä pakolliset höpötykset eilisen asusta pois alta, jotta sitten voin höpötellä ihan omiani ja se lukee ken jaksaa! Tykkäättekö työ muuten, että höpöttelen kaikkea turhaa näissä postauksissani? Kun ei minulla koskaan ole varsinaisesti mitään asiaa, mutta jostain minä silti sitä tekstiä revin pienen romaanin verran. Itse ainakin tykkään lueskella muiden bloggaajien tarinointia elämästään! Eikös se ole blogin idea, kertoa elämästään, niin tylsää kuin se välillä voi ollakin? Nyt käytän hymiötä, koska se sopii mielestäni niin hyvin tähän: :---D


Päälle valikoitui uusi Frida Marinasta ostamani kukkahame, kauluspaita, nunnaviitta ja uudet kenkäni, jotka ovat myös muuten älyttömän mukavat! Pidin tästä asusta niin paljon, että viihdyin siinä monta päivää putkeen!


Tässä on jo usean päivän ajan tuullut aivan kauheasti, joten olen tyytynyt tunkemaan hiukseni huivin alle. Ne ovat muutenkin kasvaneet jo niin pitkiksi, että kiharat eivät meinaa enää pysyä kivoina niissä. Tai pysyväthän ne kivoina, jos kiharran hiukset pikkiriikkisissä osioissa, mutta ain't nobody got time for that! Ennen kevätjuhlia aion kyllä vielä suunnata kampaajalle.

Tuossa yllä olevassa kuvassa näette myös vähän lähempää päivän kampausta. Toiselle puolelle tein ihan perus victory rollsin, mutta toiselle puolelle kokeilin jotain uutta. Tiedä sitä sitten, minun silmääni näyttää ihan kivalta. Teen muuten ihan satavarmasti vielä sen hiustutoriaalin, jota on pyydetty, kunhan vain keksin miten toteutan sen! Video olisi kätevin, muttei se tule kuuloonkaan, koska en varmaan osaisi ladata sitä tänne saatikka sitten leikata. Ehkä yritän vain saada jonkun ottamaan minusta suht fiksut ja informatiiviset kuvat ja tekstin avulla selittää vielä tarkemmin miten asettelen pääkarvoitukseni kivasti.



Minulla oli kyllä myös niitä takaa ja sivulta otettuja kuvia, mutta ostain syystä ne ylivaloittuivat niin pahasti, etten viitsi edes laittaa niitä tänne. Ei auttanut vaikka vaihdoin paikkaa ja otin kuvia varmaan lähemmäs sata (no ei nyt ehkä ihan, mutta siltä tuntui!). Ärsyttävää.




Koeviikko alkaa ensi viikon keskiviikkona ja sen päätyttyä alkaakin loma! Aika uskomaton ajatus. Tämä lukuvuosi on mennyt jotenkin hirmuisen nopeasti. Vielä pitäisi jaksaa tämä koeviikko, joka onkin sopivasti ehkä raskain koeviikkoni tänä vuonna. Hyvin olen kurssivalintani tehnyt kun olen raskaimman lukujärjestyksen laatinut itselleni viimeiselle jaksolle... Matikka, terveystieto, maantieto, venäjä, äidinkieli ja englanti, PUUUUUH sanon minä. Abivuosi meneekin varmaan vielä nopeammin, kun on niin paljon kaikenlaisia tapahtumia ja ylppäreihin lukeminen edessä. Ja valintakokeisiinkin pitäisi lukea samaan aikaan, olen vasta nyt havahtunut tähän! Onneksi se hoituu tavallaan samaan aikaan ylppäreihin lukiessa, ainakin omalla kohdallani (jos kaikki menee nappiin ja suunnitelmien mukaan, lähden yliopistoon lukemaan venäjää), joskin tietenkin muutamia kirjoja tulee varmasti luettavaksi koetta varten. Tietojeni mukaan ainakin joku romaani pitää lukea, josta kirjoitetaan kokeessa essee.

Tein muuten abivuoden kurssivalinnat keskiviikkona (sitä varten piti herätä kuudelta, vaikka minulla olisi ollut herätys vasta 07.30............. prkl) ja sain kaikki kurssit mitkä halusinkin! Ykkösjaksoni tulee kyllä olemaan yksi painajainen, KOLME kurssia ruotsia ja yksi kurssi venäjää. Mitäs en viitsinyt käydä niitä syventäviä ruotsin kursseja jo tänä vuonna, vaikka tiesin varsin hyvin syksystä saakka kirjoittavani ruotsin syksyllä 2015. Kakkosjakso(kin) on hyvin kielipainotteinen, kaksi kurssia englantia, kaksi kurssia äidinkieltä, kurssi venäjää ja espanjankurssi! Piti valita muutama tuollainen "turha" kurssi, jotta saisin 75 kurssia täyteen. Kolmosjaksossa taas englantia, äidinkieltä ja venäjää sekä erittäin rändöm psykologian neloskurssi, taas yksi turha kurssi, jonka otin välttääkseni hypärin ja saadakseni kurssimäärän täyteen. Aion raahautua koululle vielä nelosjaksossakin, jonne valitsin yhden kurssin. Minusta nämä kaksi vuottani lukiossa ovat olleet suht raskaita, mutta silti minulla jäi näin paljon kursseja jäljelle viimeiselle vuodelle? Mitähän minä olen oikein tehnyt?




Tiedättekös työ mitkä viisut on viikon päästä? No Euroviisut tietenkin! Nyt kun Suomen onni jääkiekon MM-kisoissa kääntyi, voimmekin jännittää saako Suomi Euroviisujen semifinaaleissa yhtäkään pistettä vai jääkö nollille, hehee! Ei siitä sen enempää, sanotaanko vain niin, että toivoin UMK:ssa kenen muun tahansa voittoa, paitsi PKN:n. Olisin laittanut Suomea edustamaan mieluummin vaikka sen oopperalaulajan, jonka laulusta sain kylläkin päänsäryn.

Olen näiden homoviisujen vannoutunut fani: kaikki kappaleet on tietenkin jo kuunneltu ja olen päättänyt omat suosikkini. Tiistaina ja torstaina sitten vaan jännitän pääsevätkö suosikkini finaaliin saakka. Iiks. Olen tehnyt blogipostauksen valmiiksi näistä lempikappaleistani lyhyine analysointeineen ja julkaisen sen varmaankin maanantaina. Kaikkien aikojen lempieuroviisukappaleeni (voittajista siis, menisi liian hankalaksi jos lähtisi valitsemaan suosikkieuroviisukappaletta kaikista sadoista osallistujista) voisinkin vaikka laittaa tähän postaukseen. Ai perhana, kyllä tämä kappale mistä puhun on todellinen mestariteos, ainakin omasta mielestäni. Saan kylmiä väreitä joka kerta sen kuullessani.


Mikäs muukaan, kuin Norjan vuoden 1995 ihana kappale. Secret Gardenin Nocturne. Koko kappaleesta löytyy yhteensä huimat 24 sanaa, koska kyseessä on kuitenkin laulukilpailut (hehe) ja Secret Gardenin oli pakko heittää muutama sana kappaleen sekaan.

You might wonder, why on earth did I name this post "The Singing Nun." Well, the cape that I'm wearing reminds me of a nun's habit... Hah! And I can't sing. I just used the name of an old musical.

This is yesterday's outfit. I wore my new skirt from a Finnish vintage shop with the "nun cape", black blouse and my new pair of shoes! I also tried something new with my hair and I kinda liked it. I also used a scarf to hide the rest of my hair, as it has been extremely windy here in Finland.

Next week I'll have my last exam week and then the holiday starts! My next school year will be a bit different, because I will have my matriculation examination, meaning that I have to do at least four exams on different subjects. For an example, the English exam includes every single English course. Well, that was horrible English and poorly explained. I'm just going to stop here. I'm not going to even try. But yeah, pretty exciting! And while I'm reading for this exam thing, I will also have to read for entrance examination... Jeez, these names. If everything goes as planned, I will start my Russian studies at university in autumn 2016.

I'm also a huge Eurovision fan and I will publish my post about my favourite songs from this year probably on Monday. The video in the end is my favourite Eurovision winner ever. Secret Garden's Nocture, winner of 1995.

Miss Liida Inez

6 comments:

  1. Vitsit sulla on hiukset aina ihanasti laitettu! :) Olisi kiva, jos vastaisit tyyliaiheiseen haasteeseeni: http://sailingwithnoanchor.blogspot.fi/2015/05/haastepostaus.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! :> Ja jee, toki vastaan, heti kunhan ehdin!

      Delete
  2. Ihana asu ja kauniisti laitetut hiukset, ja minä ainakin tykkään, että kuvien välissä on tuota "löpinää". Minäkin luen mielelläni bloggaajien elämästä ym. ja voi kamala, että sinulla on paljon kieliä samassa kurssissa. Itsellä oli aina äidinkieltä, mutta kun ruotsi ja venäjä oli samassa kurssissa ja pahimmillaan peräkkäin samana päivänä, niin kyllä tuli aina venäjää ruotsin tunnilla ja opettaja oli silleen, että nyt ei kyllä puhuta enää edes samaa kieltä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ja hyvä että tykkäät, mietin vaan! :D Itsekin tosiaan tykkään lueskella kaikenlaisia bloggaajien löpinöitä elämästään, on tylsää jos on vaan kuvia. Haha, odotan itsekin kauhulla noita tulevia jaksoja... Mulla oli viime vuonna yhdessä kurssissa englantia, ruotsia, ranskaa JA venäjää. Se ei kyllä ollut hauskaa, ei yhtään :D

      Delete
  3. This look is absolutely adorable! The nun cape is a piece I would love to have in my own wardrobe!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahhah, thank you! I love the "nun cape" too! It actually belongs to a black dress, but I like to combine it with other clothes too!

      Delete