Tuesday 31 March 2015

OOTD: Colours of winter

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki menee vain yksinkertaisesti niin päin helvettiä kuin voi vain mennä, ettei enää edes jaksa välittää? Näin minulle on käynyt tällä koeviikolla. En tiedä mihin shokkitilaan aivoni ovat menneet vai olenko vain onnistunut tappamaan ne viimeisetkin aivosoluni, sillä en koe minkäänlaista stressiä tai ahdistusta! En, vaikka alle vuorokauden päästä minun pitäisi olla tekemässä kemian koetta - ja kemia on minusta aivan järkyttävän vaikeaa - enkä ole lukenut ollenkaan! Ei edes yhtään harmita, että olen epäonnistunut jokaisessa kokeessa, joka tähän mennessä on ollut ja ainakin huomenna syöksykierteeni vain jatkuu kemian kokeen merkeissä. Torstain ruotsin koe saattaa pelastaa tämän koeviikon, jos vain jaksaisin lukea siihen.

En edes ole jaksanut meikata tai laittautua mitenkään muutenkaan, paitsi eilen. Ja talvikin tuli takaisin. Anna mun kaikki kestää. Tervetuloa minun blogiini, positiivisuuden tyyssijaan.
































Koska minun täytyy kohta rientää lukemaan, vaikka ei erityisemmin kiinnostakaan, mennään suoraan asiaan. Eilen innostuin aamulla heräämään aikaisemmin ja laittautumaan, vaikka yleensä koeviikoilla kuljenkin meikittä ja rennoissa vaatteissa. Uskotte varmaan, että ihmisillä on vaikeuksia tunnistaa minua, heh. No, ehkä parempi näin (koska näytän j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-l-t-ä).



Päälle valikoitui aika simppeli ja mahdollisimman mukava asukokonaisuus. Pitkähkö hame (no, minun silmääni tuo ei edes ole erityisen pitkä, mutta nykymuodin puitteissa taitaa olla aikamoinen mummomitta), koska päätin muutama viikko sitten, ettei tämän tytön päällä tulla enää näkemään mustia sukkahousuja ennen syksyä! Ei vaikka lunta tulisi saavista kaatamalla. Perkele sentäs. Asia ratkaistiin lämpimän hameen lisäksi vanhoilla kunnon talvisaappailla ja nuo pikkukengät toimivat sisäkenkinä.



Päällä tällä kertaa lähes kokonaan kaupasta ostettua vaatetusta. Villatakki on Vero Modasta, paita joku parhaat päivänsä nähnyt H&M riepu ja hame on tosin kirpputorilta KOLMELLA eurolla ostettu. Parhaiten käytetyt kolme euroa ikinä. Hame on alunperin Seppälästä.


Tuo Pariisi-taulu on ollut tuossa varmaan kuukauden. Saa nähdä löytääkö se koskaan tietään huoneeni seinälle.


LÄHIKUVAA. Hiuksistani. Tungin loput hiukset virkkaamaani myssyyn (yrittää mallata pillbox hattua).






























Säälle peukku. Ihanaa.

I have an exam week right now and I've failed every single exam. And you know what? I don't even care anymore! I haven't even had the energy to make myself look presentable, so basically I've been walking around without makeup and my vintage clothes for a while now... People don't even recognize me, which is good though (because I look absolutely horrible!). But yesterday I decided to dress up nicely for a change, so I chose the most comfortable outfit that I could just find from my closet! Pretty simple, but I like it! Also, apparently, winter is back. At least here in Finland. Thumbs up for that.

Miss Liida Inez

6 comments:

  1. Ihanat hiukset ja kaunis meikki :) Myös ilahduttavaa nähdä miten "normaaleista" vaatteista saa noin vintagehenkisen kokonaisuuden.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Joo, kyllä näistä H&M:män sun muiden kauppaketjujen vaatteista saa aikaan vaikka mitä, kunhan vaan vähän taiteilee, heh! :D

      Delete
  2. things will go better soon ... for sure ... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yes, at least the weather is much better now! And the exam week is over, thank God! :D It didn't go well though, but I did my best and that's enough for me :)

      Delete